Työn tekeminen ja työn luonne on jatkuvassa muutoksessa. Se edellyttää jatkuvaa uuden oppimista ja omaksumista. Osaamisen ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi onkin hyvä miettiä kuinka voimme hyödyntää yhä monipuolisemmin teknologian tuomia mahdollisuuksia.

Opetusta järjestettäessä mielikuvana on useimmiten opettajan johdolla jossakin reaalisessa tilassa (esim. luokka) järjestetty tapahtuma. Ja syvään on juurtunut ajatus siitä, että vain opettaja kasvotusten oppilaiden kanssa voi tuottaa parhaita oppimistuloksia.

Oppimiseen liitetään usein tiiviisti myös ajatus yhteisöllisyydestä ja yhdessä oppimisesta. Niinpä opiskelijat on syytä saada ainakin aika-ajoin kokoontumaan samaan fyysiseen tilaan. Opetus ja oppiminen ovat mielenkiintoisia ilmiötä. Opetusta voidaan tehdä ja on tehty aikojen
saatossa monella eri tavalla ja erilaisin menetelmin. Oppiminen on myös yksilöllistä; ihmiset oppivat eri tavoin.

Tietoa ja osaamista on kertynyt itsenäisesti yksilön luonnollisen uteliaisuuden ja tiedonhalun kautta tuhansia vuosia. Ja tätä tietoa ja osaamista on välitetty suullisesti ihmisten ja ryhmien välillä.

Kirjoitus- ja varsinkin kirjapainotaidon kehittymisen myötä tietoa on voitu välittää ja omaksua kirjallisten lähteiden avulla niin opettajan johdolla, kuin myös niistä itsenäisestikin opiskellen. Ja edelleen tieto ja osaaminen on kehittynyt, sekä jalostunut uusien havaintojen ja kokemusten myötä. Ja se on täydentänyt aikaisempaa tietoa jne…

Digitaalisuuden hyödyntämiseen osaamisen kehittämisen tukena liittyy paljon epätietoisuutta, epäluuloisuutta, sekä joskus myös vastustusta. Onneksi myös tervettä uteliaisuutta, sekä aitoa kiinnostusta tuoda uusia tapoja ja menetelmiä opetuksen ja oppimisen tueksi.
Digitaalisuuteen liittyy myös pelko siitä, että opiskelija jätetään yksin ilman ohjausta perehtymään opiskeltavaan asiaan. Näin ei kuitenkaan tarvitse olla. Digitaalisuuden myötä vain opiskelijan ohjauksen, sekä opiskeltavien asioiden sisältöjen ja muotojen, merkitys korostuu.

Näenkin tietotekniikan vain välineenä tiedon ja osaamisen välittämisessä. Kunakin aikakautena teknologian kehitysaskeleet ovat mahdollistaneet tiedon ja osaamisen välittämisen yhä monimuotoisemmin, nopeammin ja laajemmille joukoille. Ja tahti vain tuntuu kiihtyvän.

Kuvan ja tekstin lisäksi informaatiota voidaan jakaa myös äänen ja videoiden muodossa, niin reaaliaikaisesti kuin tallenteinakin myöhemmin perehdyttäviksi. Lisäksi virtuaaliset ympäristöt tarjoavat mahdollisuuden harjoitella taitoja todellisuutta jäljittelevissä tilanteissa. Toisin sanoen digitaalisuuden kehittyminen avaa yhä monimuotoisemman maailman opettamisen ja opiskelun mahdollistamiseksi.

Kirjeopiskelusta verkko-opiskeluun. Eikö kyse ole samasta asiasta vain eri muodossa? Eikö hyvin rakennettuna, ohjattuna ja opiskelutulokset mitattuna saavutettaisi vähintäänkin sama lopputulos? Tarvitaanko yhteisöllisyyttä oppimisen tueksi? Jos tarvitaan, niin yhteisöllisyyttä voi varmastikin synnyttää myös verkko-opiskelijoiden välillä. Onhan meillä mahdollisuus reaaliaikaiseen videoyhteyteen yhdessä työskentelemiseksi. Myös perinteistä opettajan luokkahuoneopetusta voidaan toteuttaa mielekkäästi suunniteltuna reaaliaikaisesti myös verkossa. Vai miksi ei voisi?

Eli teknologia itsessään ei tuota uutta sisältöä, tai muuta sellaisenaan maailmaa. Ei myöskään tuo oppimiseen huikean uusia tapoja. Kuitenkin teknologian hyödyntäminen tarjoaa uudenlaisen tavan järjestää opetusta ja oppimisympäristöjä, sekä tarjoaa entistä monipuolisemmat keinot tiedon ja osaamisen jakamiseksi yhä useamman hyödynnettäväksi.

Voimme edistää samalla myös kehitystä, jossa mm. tarve liikkua fyysisesti vähenee ja materiaalien tuottaminen (esim. paperi) ja kuluttaminen vähenee, eli pienentää täten edes hiemankin hiilijalanjälkeämme.

Digitaalisuus järkevästi hyödynnettynä mahdollistaa ajasta ja paikasta riippumattoman itsenäisen, henkilökohtaisen ja joustavan tavan elinikäiselle osaamisen kehittämiselle. Eli opiskelu on mahdollista yksilöllisesti aina ja kaikkialla.